sunnuntai 16. lokakuuta 2016

Legoja Pii Poo ja Suomen suurin legokaupunki

Pii Poo on keväällä 2016 Helsinkiin (Albertinkatu 46) avannut legojen erikoisliike. Olemme käyneet myymälässä pari kertaa syksyn aikana, kiva paikka lapsen kanssa käydä. Valitettavasti valikoima myymälässä on vielä ollut aika suppea, jos jotain tiettyä etsit, kannattanee olla yhteydessä etukäteen ja varmistaa että niitä on hyllyssä.

Pii Poon legorakennustapahtuma 2016 järjestettiin 15-16.10 Otaniemessä Otahallissa. Tapahtuma on vuosittainen ja järjestetty jo 8 vuotena. Paljon kaikenikäisiä legofaneja oli paikalla.




LEGO-rakennustapahtumassa voi osallistua rakentamaan Suomen suurinta LEGO-kaupunkia rakentamalla legoalustalle oman palan kaupungista.






Esillä oli myös todella hienoja LEGO rakennelmia ja kokoelmia. Järjestelyt toimi hyvin ja tarjolla oli syötävää kuten hodareita, Puurolan tuorepuuroja ja Soman sushiburritoja.


LEGO pakkauksia oli myynnissä sekä irtopalikoita pystyi keräämään pussillisen ja ostamaan 10 euron hintaan. Omavalintainen pussillinen legopaloja lähtikin mukaan ja nyt alettiin rakentamaan kerrostaloa niistä :-)


Suosittelen ensi vuonna osallistumaan pienen legorakentajan kanssa tapahtumaan sekä myös käymään Pii Poon legokaupassa!
































































Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Back To Top
Designed By Hello Manhattan